Ruotsalaisen kirjailijan Göran Cederbergin kirjoittama kirja ”Hauenkalastus” (alkuperäiseltä nimeltään ”Gäddfisk”) on Ruotsissa Västeråsissa ICA:n ja Suomessa Karkkilassa Kustannus-Mäkelä Oy:n kustantama tietokirja, joka on julkaistu vuonna 1999. Kirjan on suomentanut Terhi Leskinen ja se on painettu Italiassa. Göran Cederberg on Ruotsin tunnetuimpia urheilukalastajia ja useita hänen kirjoittamia kalastuskirjoja onkin käännetty monille eri kielille.
Kirjan kantta peittää kuva hauesta, joka on juuri sukeltamassa takaisin veteen. Kuvaa peittää suurilla kirjaimilla kirjan nimi, jonka yltä löytyy kirjailijan nimi ja alta kolme erilaista kuvaa. Kahdessa kuvista on erilaisia kalastusvälineitä ja yhdessä niistä on joku henkilö roikottamassa haukea kiinni sen kiduksista. Kustantajan nimi löytyy näiden kuvien alta. Kirjan kannesta saa jo vähän selville, mitä kirjassa tulee olemaan.
Kirjassa on joka sivulla kirjailijan itse ottamia kuvia hauista, kalastusvälineistä, kuvia muista ihmisistä kalastamassa tai jonkinlaisia kuvia asiaan liittyen. Hän on myös piirtänyt muutaman havainnollistavan kuvan. Kirjailija on itsekin osassa kuvista kalastamassa tai pitelemässä haukea. Kirjan ulkoasu muistuttaa hyvin paljon kirjailijan muiden kalastus aiheisten kirjojen ulkoasua. Kirjan takakannessa on pieni tiivistelmä kirjasta, tietoa kirjailijasta sekä kuva hänestä.
Kirjan aiheena on hauenkalastus. Kirjassa kerrotaan monipuolisesti hauen elinympäristöstä ja sen saalistustavoista, hauenkalastukseen tarvittavista välineistä, hauelle tarkoitetuista syöteistä ja vieheistä sekä hauen kalastustavoista. Kirjassa kerrotaan myös pienesti hauesta ruokakalana ja siinä on annettu muutama ruoanvalmistusohje hauelle.
Kirjan aihe on rajattu juuri hauenkalastukseen ja haukea koskeviin tietoihin. Teksti on jaettu eri alueisiin ja kappaleisiin asiayhteyden perusteella. Kirjan alusta löytyy sisällysluettelo ja sen jälkeen johdanto, jossa kerrotaan paljon hauesta ja miksi sitä kannattaisi kalastaa. Kirjan lopusta löytyy hakemisto sekä ruoanvalmistusohjeita hauelle. Lähdeluetteloa kirja ei sisällä, koska kaikki kuvat ja tekstit ovat kirjailijan omaa. Kirjan tekstin fonttikoko on hieman normaalia suurempi. Teksti on selkeää ja tiiviisti kerrottua kirjakieltä.
Kirjasta saa monipuolisesti tietoa kaikesta, mitä tarvitsee tietää ennen hauenkalastuksen aloittamista ja sen jälkeen. Kirja on suunnattu kaikille hauenkalastuksesta kiinnostuneille, mutta mielestäni se on enemmän suunnattu hauenkalastuksen aloittaneille. Kokenutkin kalamies voi silti oppia paljon uutta tästä kirjasta, sillä kirja sisältää paljon monipuolista tietoa. Kirjasta opin itsekin paljon uutta asiaa, sillä en ole koskaan oikein perehtynyt hauenkalastukseen. Joitain asioita tiesin jo entuudestaan, mutta opin paljon esimerkiksi juuri hauenkalastukseen tarkoitetusta kalastusvälineistöstä ja syöteistä.
Kirjassa on ansiokasta kuinka hyvin, selkeästi ja myös tiiviisti kirjailija on osannut selittää ja opettaa erilaisista kalastustekniikoista ja asioista. Kirjaan en mitään lisättävää laittaisi, sillä siinä kerrotaan mielestäni kaikki olennainen asia. Pidän kirjan tekstiä täysin luotettavana, sillä kirjailija on harrastanut kalastusta useita vuosia ja on tunnettu siitä. Kirjaa suosittelen kaikille niille, joilla on edes vähän kalastuskokemusta ja kiinnostusta hauenkalastukseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti