Matias Korppi 16A
Lars Henrik Olsen
Murkkuja ja mehiläisiä metsien pikkueläimiä
Vuodelta 1997
Kirjan
kirjoittaja Lars Henrik Olsen on vuonna 1946 syntynyt tanskalainen mies, joka
on opiskellut eläintiedettä Kööpenhaminan yliopistossa. Hänen kirjoihinsa
kuuluu monia eläin- ja luontokirjoja sekä historiallisia romaaneja. Olsen on
työskennellyt eläintieteellisen museon näyttelyosastolla sekä ollut
perustamassa Maailman Luonnon Säätiön Panda-kerhoja ja toiminut niiden
vetäjänä. Vuodesta 1979 hän on toiminut DR-TV:n luontoelokuvien asiantuntijana
ja avustajana.
Kirja kertoo
monipuolisesti Suomen hyönteis- ja kasvilajeista, tosin hyönteiset ovat
etusijalla, sillä vain noin yksi viidesosa kirjasta sisältää kasvitietoa.
Teoksessa on hyvin runsaasti värikkäitä, yksityiskohtaisesti piirrettyjä kuvia
jokaisesta eliöstä väsättyä tekstiä havainnollistamaan. Jo kirjan kansi on
täynnä hyönteisten kuvia ja punaista väriä, herättäen huomiota ja kertoen heti
kirjan sisällöstä. Eliöstä on listattu ensin sen suomalainen nimi, sitten
latinankielinen nimi ja lopuksi biologisia perustietoja, kuten koko, suotuisat
elinalueet ja missä ne viihtyvät, ravinto ja joskus jotakin muuta merkillepantavaa.
Kirjan eliöitä ei ole lajiteltu systemaattisesti, vaan ne on esitetty
rinnakkain samankaltaisten lajien kanssa. Tarjolla on myös tietoja eri
hyönteisten heimoista (esimerkiksi muurahaiset, kovakuoriaiset) yleisesti.
Teoksen
teksti on kaikesta huolimatta pidetty selkeänä ja helppolukuisena, joten se
sopii kaikenikäisille luettavaksi. Se käy hyvin hyönteisistä sekä suomen
luonnosta kiinnostuneille lukijoille ja se passaisi aivan hyvin mielestäni
vaikkapa luontoretken käsikirjaksi. Vaikka itse tunnen hyönteiset hyvin, opin
aina jotakin uutta avatessani kirjan ja pidän tätä saamaani tietoa hyvin
luotettavana, koska kirjan on kirjoittanut kokenut ja ammattitaitoinen henkilö.
Kirjassa ei täten ole fiktiota, koska kaikki mitä kirjassa on, tiedetään
varmasti eikä mitään jätetä arvailun varaan.
Minusta
kirjassa on onnistuttu ansiokkaasti eri lajien selkeässä ja ytimekkäässä
esittelyssä, joka antaa lukijalle kaikki perustiedot lajeista. Myös eliöiden
lajittelu ryhmiin samankaltaisten lajien kanssa helpottaa ja selkeyttää kirjan
lukemista erittäin paljon. Kirjaa ei kuitenkaan voi lukea kuten romaania, koska
aiheita ei ole sidottu varsinaisesti toisiinsa, vaan ne ovat kaikki erillisinä
tietokappaleina. Kaiken kaikkiaan pidän kirjasta paljon, sillä se on mitä lupaa eikä virheellistä tietoa ole ja suosittelisin sitä mieluusti kaikille edes hieman
luonnosta kiinnostuneille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti